Tänään huomasin että unikoulua on kestänyt viikon verran. Viikkoon on mahtunut paljon huutoa, kiukkua mutta myöskin vähän unta. Ensimmäiset kolme yötä torkuin lastenhuoneessa, lasten patjalla. Se ei riittänyt että sain lohdutella pikkumiestä varpaiden kaivelujen välissä (mitä muutakaan pieni lapsi voisi tehdä keskellä yötä kun kaivaa varpaistaan nöyhtää irti) oli niskat ja selkä aamuisin aivan jumissa. Arkena joutuivat neitoset nukkumaan omissa sängyissään (äiti pääsi omaan sänkyyn) ja kuuntelemaan taistelua. Nyt nimittäin herra ei osaa nukahtaa ilman mammaa! Istuin siis tovin jos toisenkin lastenhuoneen tuolilla ja odottelin pojan nukahtavan. Helppoahan se olisi ollut jollei kissamme olisi mennyt tästä valvomisesta sekaisin ja vaatinut itsekin huomiota. Juoksenteli pitkin kämppää ja huuteli ruokaa. Välillä tuntui että nyt saa kaikki riittää, onneksi apu löytyi lähelta: pari levyä suklaata niin taas jaksaa ;)
Tänään alkoi unikoulun toinen vaihe; pullo jätettiin pois (tai siis se nokkamuki). Olemme parina päivänä etsineet kyseistä nokkamukia kerran jos toisenkin (mikä siinä on niin vaikeaa pitää se yksi pullo tallessa tai hankkia toinen nokkis kaappiin varalle). Nyt päätin että saa riittää, ei enää nokkiksen metsästystä. Pikkumies kävi kylvyssä (sehän tunnetusti väsyttää), söi lautasellisen puuroa ja joi lasillisen maitoa. Sit sänkyyn. Odottelin isompaa huutoa, puolisen tuntia jaksoi rähistä kunnes uni vei voiton. Saas nähdä miten yön käy, kuinka kauan huutelee silloin.
Kunnon unia odotellessa (ja huomista reissua lasten kanssa).
Kuinka yö meni?
VastaaPoista