Historian havinaa

Olen onnekas ihminen. Elämässäni on säilynyt yksi paikka muuttumattomana, mummula. Varhaisimmat muistoni liittyy mummulaan ja mummuuni. Mummun paistamat lätyt omenahillon kanssa, takkatulen rätinä ja tuoksu nukkumaan mentäessä sekä leppoisa, ajaton tunnelma. Murrosiässä sain kokeilla siipiäni ja siellä tutustuin kesätyön tuomaan velvollisuuteen sekä vapauteen. Sukulaisten ja naapureiden ystävällisyys sekä yhteisöllisyys yllättää itseni vielä tänäkin päivänä. Sain taas viikonloppuna nauttia näistä tunnelmista.

omenoita riittää hilloon tänäkin vuonna

 Ruuan kanssa saa joskus vähän leikkiäkin, varsinkin jos sillä saa lapset syömään kasviksia. Tämä kyseinen kukkanen ei ole minun tekemäni, pääsin välillä valmiiseen pöytään :)

Illalla kun koko päivän on ollut ulkona, kaipaa jonkun hyvän kirjan sänkyyn (varsinkin kun pitää edelleen unikoulua kuopukselle). Äitini on saanut alle kymmenvuotiaana lahjaksi omalta äidiltään Virtasen kirjoittamat Seljan tyttöjen kirjasarjan. Olen jo useampaan kertaan lukenut kirjasarjan, mutta edelleen se viehättää. Elämän rauhallinen tahti sekä yhteisöllisyys kiehtoo, sekä muukin ajatusmaailma (Thalia-kerho sekä Maailmanparantajat). Miksei nykyään enää toimita niin?

Muistan kun lapsena sain lahjaksi (lahjan antajaa en muista) suklaisen nallen (niinkuin suklaapukki). Säilytin ja prässäsin kääreen ja nyt nalle palvelee kirjanmerkkinä yhdessä Seljan tyttöjen kirjassa.